Kirja: Aito kaupunki

55,00 

Uusi Tampere-kirja antaa kaupungille kasvot

Varma lahja Tampereen ystävälle! Tämä hänen kirjahyllystään vielä puuttuu! Uusi valokuvateos Aito kaupunki on julkaistu 16. marraskuuta 2021.

Aito kaupunki ei kerro Tampereesta vain paikkana, se kertoo ennen kaikkea tamperelaisista ihmisistä. Katse heidän silmissään haastaa miettimään, millaisessa kaupungissa nämä ihmiset elävät.

Valokuvataiteilija Jari Arffman on tutkinut tamperelaisten arkea yli kahden vuosikymmenen ajan. Hän on voittanut ihmisten luottamuksen ja saanut heidät pysähtymään muotokuvaan kesken jääkiekko-ottelun Hakametsän jäähallissa tai tuopin äärellä Nekalan lähibaareissa. Taiteilijat ovat kutsuneet hänet työhuoneelleen ja asettuneet itse kuviin.

Dokumentaarinen ote yhdistettynä valokuvataiteeseen tekee Aidosta kaupungista harvinaisen kuvakirjan. Jos kutsuisi kaikki kuvissa esiintyvät tamperelaiset koolle, joutuisi varaamaan todella ison salin.

Kirjaa selaamalla tamperelainen saattaa löytää tutut kasvot, sillä sellainen kylä tämä suuri kaupunki on. Valokuvataiteilija on kuvannut ihmisiä yli 20 kaupunginosassa.

Lisätiedot

Teostiedot

Aito Kaupunki – True City, Dokumenttiprojekti Tampere II
Valokuvat / Photographs © Jari Arffman
Tekstit / Text © Marita Salonen (Ellei toisin mainittu / Unless mentioned otherwise)
Käännökset / Translations Tommi Uschanov
Ulkoasu ja repro / Layout and reprography Petri Kuokka / Aarnipaja Ky
Julkaisija / Publisher Kulttuuritoimitus Suomi Oy
Paino / Printing Tallinna Raamatutrükikoda, Tallinna 2021
Laajuus: 112 sivua + kannet

Ote esipuheesta

OTE KIRJAN ESIPUHEESTA
Veikko Halmetoja, galleristi-kuraattori:

”Vaikuttaa siltä, että ihminen aiheena kasvaa Arffmanille koko ajan tärkeämmäksi. Dokumenttiprojekti Tampere II muodostuu neljästä erillisestä mutta toisiinsa linkittyvästä kuvasarjasta. Järjestyksessä kolmantena oleva Valokuva-arkistoksi nimetty sarja pitää sisällään osin vanhempia kuvia, joissa on dokumentoitu muuttuvan ja kasvavan Tampereen maisemia. Kuvat tekevät hitaan rakennemuutoksen näkyväksi. Tampere näyttää niissä vielä pieneltä perinteiseltä teollisuuskaupungilta. Muut kolme sarjaa keskittyvät ihmiseen tavalla, jossa dokumenttikuva ja muotokuva lähestyvät toisiaan mielenkiintoisesti. Taiteilijakuvia työhuoneilla on selvimmin muotokuvasarja. Se on toteutettu Polaroid-kuvina, ja mallin hyväksyntä on kuvissa läsnä mallin signeerauksena. Sarja on mittakaavaltaan intiimi, mutta mallien läsnäolo on kuitenkin muotokuvaperinteen mukaista. Sarja on myös selvä kunnianosoitus kollegoille.

Jotain pyhää ja Baarikärpäset ovat tyylillisesti lähinnä Checkpoint Tampereen (Jari Arffmanin edellinen valokuvataidekirja vuodelta 2017, julkaisijan huomio) tunnelmaa. Jääkiekon ja baarien maailmaan sijoittuvat kuvat tuovat esiin Arffmanin taidon rakentaa muotokuvan vaatima rauha keskelle tilannetta. Tarkkasilmäisissä henkilötutkielmissa mallit on pysäytetty kuvan ottoon treenimatkalla, kesken aterian tai oluen äärellä. Kuvattavat ovat antautuneet kameralle ja luovuttaneet elämästään tuon hetken, jotta Arffman voi kertoa tarinansa. Heidän ansiostaan Arffman voi näyttää meille, miltä Tampere näyttää, millaiset ovat Tampereen kasvot.”

Takakannen teksti

Miksi juuri Tampere on paras paikka elää? Vuodesta toiseen suuri osa suomalaisista valitsee kyselytutkimuksessa Tampereen, kun heiltä kysytään, missä he haluaisivat asua, jos saisivat vapaasti valita.
Vastaus paistaa kuvissa esiintyvien ihmis-ten katseissa ja siinä tavassa, jolla he ovat asettuneet valokuvataiteilija Jari Arffmanin kameran eteen. Vilpittömyyden ja aitouden voima on vastustamaton.

Pin It on Pinterest

Share This